torstai 23. kesäkuuta 2011

Roomassa

Tässä pieniä tuokiokuvia viimeviikkoiselta Rooman reissulta. Hotellimme sijaitsi aivan Piazza Navonan tuntumassa, voisi sanoa että aivan huudeilla. Samoilla kortteleilla oli iltaisin hyvä meininki. Täältä oli myös hyvä kävelymatka kaikkialle.

Rakennus oli noin 1400-luvulla rakennettu kardinaalin palatsi, jonka jokainen huone oli erilainen. Meidän huoneemme olivat 4.kerroksessa, jonne oli kerros kerrokselta jyrkkenevät portaat. Siinä saivat kyytiä syödyt gelatot ja cornettot! Välitasanteilla oli tuoleja hengähdystaukoja varten.





Aamupalat nautimme parvekkeen lattialla. Ensimmäisen aamun tilauksessa tapahtui pieni väärinkäsitys: luulin tilaavani yhden cornetton ja oheen vähän lisukkeita, mutta tulikin KOLME erilaista cornettoa! Matkakumppani oli ihmetellyt tilaustani, mutta ei sitten sanonut mitään vaan ajatteli, että antaa minun herkutella rauhassa... Ü



Mun lempparipaikat: Pantheon ja Colosseum. Jotenkin nämä kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta niille (kameran vika, eikös juu...). Miten voi taltioida 2000 vuotta vanhan rakennuksen, joka yhtäkkiä vaan töröttää siinä silmien edessä?! Näiden näkeminen jaksaa hämmästyttää ja kiehtoa minua joka kerta. Ihminen pieni, historia suuri. Ja biitsipäivä Ostiassa oli juuri sitä mitä kaivattiin!



Perusnäkymiä: Trevi ja Spagna.



Ja joku kilpikonnasuihkulähde.


Campo dè Fiori oli aivan kävelymatkan päässä. ME LIKES.



Trastevere, tois puol jokkee.




Ehkä maailman kallein appelsiinimehu, 
mutta oli hyvää!

Tällainen oli Rooma tällä kertaa.





tiistai 21. kesäkuuta 2011

Makuuhuonetta ja vähän muutakin

Oiskohan se sitten tämänkin postauksen teemaväri pinkki... Ü No mikäs siinä, pinkki pitää mielen pirteänä! Ostin nämä ihanat Finlaysonin lakanat (en muista nyt nimeä..) ilostuttamaan kesäisiä unikuvia. Pinkki näyttää tosi hauskalta harmaita seiniä vasten.



Meillä oli työkaverin kanssa keväämmällä projekti "sängynpääty". Ostimme molemmat styrox-levyä. Minä tein omastani taulun, päällystin sen sisustuskankaalla. Kankaan väri ei ihan täysin mätsää päiväpeiton väriin, mutta oli niin tyyris että siihen on nyt vaan tyydyttävä. En keksinyt kuitenkaan mitään taulun keskelle, kunnes muistin vanhat jouluvalot! Näihin oli neljät erilaiset koristeet, minä valitsin nyt toistaiseksi nuo vaaleanpunaiset kruunut. Ne muistuttaa minusta vähän kukkia, eikös? Mitenhän muuten tuota taulua voisi koristella?


Tämä kuva ei ole makuuhuoneesta vaan eteisestä. Minulla oli ylimääräiset kehykset pyörineet tyhjänpanttina. Kevättalven Divaanissa(?) oli tosi kaunis kuva pajunkissoista, jonka halusin seinälle. Nakutin tämän taulun eteiseen ja nyt siinä pyörii vaihtuva vuodenaikanäyttely...




En osaa kuunnella radiota netistä/tietokoneelta. Sain vihdoin ostettua radion keittiönpöydälle. Tässä sitä on mukava ihmisen kesälomaa viettää - hengata bloggerissa ja kuunnella Iskelmäradiosta Glenn Medeirosta, aaaaah!


Seuraava postaus on tämän viikon Rooman reissulta. Sitä ennen pieni kuva-arvoitus: arvaattekos mikä se täältä kurkistaa?!


Arrivederci!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Aamupalavertailua

Tässä pieni vertailu aamupaloista.

Moko: Miljöö ihana ja maut mahtavat. Erityisesti pullavanukas vaniljakastikkeella ja marjoilla on mieleeni, ja enhän minä edes pidä pullasta! Se vain surettaa, että hinta on noussut alle vuodessa n.kympistä 15euroon! Ja samalla valikoima on supistunut, ei hyvä. Nykyinen hinta alkaa olla asteikon yläpäässä.

Engel: Oli aiemmin mun all time favourite brekkie. Miljöö, aamupalalautanen ja hinta = täydellinen kombinaatio. Nyt kortteli on ollut vuoden verran remontissa, ja mua oikein jännittää! Onko hinta (n.11e) noussut, pysyykö tarjonta samana...

Krulla: Entisestä Krullasta olen kuullut paljon hyvää, mutta paikka vaihtui ennen kuin ehdin testaamaan. Uusi Krulla on nykyään Lönkalla. Hinta taitaa olla kympin tienoilla. Paikka ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta ei missään tapauksessa ollut huonokaan. Arjen luksusta toi se, että kahvi tarjoiltiin suoraan pöytiin - toisaalta, sitä kyllä joutui välillä odottamaan melko kauan.

Enjoy it: Melko uusi kahvila Annankadulla. Hinta oli 11-12e. Sanoisin tätä sellaiseksi keskiketteräksi paikaksi. Paikka näyttää tosi mukavalta ja ilme lupaa paljon, mutta ei aivan sitten lunasta odotuksia. Valikoima on hyvä ja maistuva, kivana erikoisuutena puuro+karjalanpiirakat ja lisänä nakit, pekonit ja kokkelit. Näillä eväin tosin aamupalasta tuli melko rasvapainotteinen... Ruis-/moniviljaleipää olisin kaivannut vaihtoehdoksi focaccian, croissantin ja piirakoiden oheen.

Bulevardin kahvisalonki: Engelin tapaan täällä tuodaan pöytään valmis lautanen. Leipää, vähän vihanneksia+juustoa, jugurttia marjoilla ja hunajalla. Spessuna oli maistuva pala espanjalaista tortillaa (perunamunakas). HInta taisi olla perustasoa, hieman päälle kympin. Miljöö kiva ja sijainti aika keskeinen, joten luulisi turistejakin paikassa piisaavan. Siihen nähden odottaisin vähän aktiivisempaa/vuorovaikutteisempaa palvelua ja siisteyttä. Voisiko tiedotuslappuja laittaa esille muuten kuin monisteena ja löytyisiköhän kesäterassin tuoleille talveksi jokin muu säilytyspaikka?

Ekberg: Tästä oli kovat odotukset. Tarjottavat oli melko hyvät, hinta myös kohtuullinen. Itseäni kuitenkin vaivaa paikan ahtaat tilat ja asemahallimaisuus. Silloin kun minä pääsen aamupalalle kaupungille, siihen sisältyy myös ystävät. Eli jutut ja juorut. Joten a bit more privacy would be nice. Mutta tämä on täysin vain minun subjektiivinen näkemykseni. Paikka on osa kaupunkihistoriaa, kannattaa käydä tietysti ihan jo senkin takia.

Qulma: Uudehko kahvila Krunikassa, nuo muut ovatkin olleet aika pienellä säteellä keskustassa. Hinta edullinen (alle 9e), jee! Paljon itsetehtyä ja hyvää ideologiaa, jee! Miljöö, jeejee! Erinomainen palvelu, jeejeejee! Voikkuleivän saa itse valita vitriinistä, lisäksi on jugurttia+härpäkkeitä, kahvia&tuoremehua. Ja erikoisuutena vitamiinishotti. Paikka on auki vain arkisin, jota hieman harmittelin. Ilokseni sain kuulla, että muutoksia on tulossa aukioloaikoihin! Suosittelen, ja itseäni jäi vielä kiinnostamaan paikan salaatit ja keitot. Siis seuraavaa lomaa odotellessa...

Tin Tin Tango: Perinteinen paikka Töölöntorin vieressä, tiloista löytyy myös sauna ja pyykinpesukoneita. Aamupalavaihtoehtoja oli useampia ja hinnat vähän alle ja päälle kympin muistaakseni. Miljöö oli tosi kiva ja leppoisa, ensi kerralla haluan käydä vielä vastapäätä olevassa herkkukaupassa "Pähkinänsärkijä". Jos on koko päivä aikaa, tästä voi kätevästi tehdä pienen kävelylenkin Taivallahteen, ostaa jätskit ja kattella merta!


Fazer: Perinteinen. Runsas valikoima erilaisia leipiä, perusvihreät ja kinkku+juusto+kanamuna, sini- ja valkohomaria (ou jee!), jugurttia lisukkeineen, puuroa, minicroissantteja (kokeile väliin mansikkahilloa ja brietä), perusmehut ja mustikkasmoothie. Ja kaiken huipuksi: tarjolla oli myös muutamaa kakkua. Näyttivät tosi herkullisilta, mutta en jaksanut enää maistaa. Kaikkea tätä vain kympillä!

Muita: Dylon, Siltanen, Pääkonttori. 
Näitä en vielä ole kokeillut, mutta kehuja oon kuullut.