sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Uusia tuulia!

Mikäs se sieltä kurkistaa? No, sehän taitaa olla minun uusi kamerani! Vanha, jossa sinällään ei kyllä mitään vikaa ollut, saa uuden onnellisen omistajan äidistä. Ja olen myös tehnyt toisenkin ison päätöksen ja hankinnan - nimittäin ostanut uuden sängyn! Tai siis teknisesti en ostanut sänkyä vaan kaksi runkopatjaa. Ja kävi niin hullusti, että minuun iski paniikki menevän rahamäärän takia ja en pystynyt ostamaan petauspatjaa... Nyt siis sen hankita vaatii toisen reissun vielä Ikeaan. Ensi viikko meneekin sitten sänkyjen toimitusta odotellessa sekä uusia lakanoita etsiessä. Hitsit, miten jännää! Sekin jännittää, että onko sänky nyt varmasti sopiva ja mikä vaikutus sillä on selkävaivoihin.

Syyslomalla kävin vihdoin tutustumassa uusittuun Stockan herkkuun. Ja voi että kun oli mukavaa. Keksinkin mulle uuden ammatin - voisin olla siellä ikään kuin oppaana ihmisille ja samalla kertoilla mitä herkkuja voi mistäkin tuotteista valmistaa. Olen pitkän aikaa halunnut itse kokeilla sushin valmistusta. Löysin tällaisen aloituspakkauksen, ja mikäs sen mukavampaa sunnuntaipuuhaa!

tämä kuva on pakkauksen kyljestä
soijat ja wasabit bambumatolla, ihan kuin mun tuleva sänky...Ü
riisit uudessa keittiökulhossa
täytteenä avokadoa&kanaa
sekä lohta&kurkkua,
lisäksi tilkka majoneesia
ensimmäinen rulla valmis, heti kuva tottakai!
ja vähän siskolle maistiaisia odottamaan
sitten itse maistelemaan!

Loppuarviointi: en vielä ole oikein päättänyt, pidänkö vai en. Ensimmäinen kokeilu ei ihan ollut yhtä hyvä kuin Melbournessa maistamani herkkupötkylät. Kana&avokado yhdistelmä toimi kyllä hienosti! Mielelläni kuulisin muista kokeilunarvoisista vinkeistä!

4 kommenttia:

  1. Ai niin, ja blogikin on saanut uuden taustavärin. Mielelläni ottaisin vastaan kommentteja siitäkin... Ü

    VastaaPoista
  2. Heips, en tajunnutkaan, että taustaväri on muuttunut. Harmaa on oikein hyvä!

    Meniko kauan aikaa sushien tekemiseen?

    VastaaPoista
  3. Onnittelut uudesta kamerasta! Ja arvaappa vaan tuliko nyt nälkä :D

    VastaaPoista
  4. Aikaa ei sinällään mene kauan, kun riisien kypsymisen aikana ehtii valmistella muut jutut. Tosin minä jäin puhelimeen juoruamaan, joten kokonaisaika taisi olla lähempänä 2 tuntia... Ü

    VastaaPoista