perjantai 10. syyskuuta 2010

Ompelukerho, osa2


Keväällä startannut ompelukerho kokoontui taas eilen. Osanottajia ei ollut montaa, mutta toisin kuin viimeksi, tällä kertaa myös oikeasti teimme käsitöitä. Ja herkuttelimme. Ehkä vähän enemmän tuota jälkimmäistä...








Tarjolla oli halloumisalaattia,
paitsi että ne halloumit puuttuvat kuvasta.
Ne voi vaikka kuvitella...



Ja pöytähopeitakin kiillotettiin vieraita varten!


Päivällä olin saanut vinkin tällaisista Linkosuon maustetuista ruisnapeista. Nämä olivat makua "Chili&Lemon". Maistuivat erinomaisesti hummuksen ja tonnikalatahnan kanssa.
Hapankorppukin on muuten herkkua levitteiden kanssa.




Jälkkäriä unohtamatta:
jätskiä, marenkia, suklaakeksiä ja -kastiketta.
Mmmm!


Samalla pidettiin lehtivaihtarit.
Itselläni oli ainakin ziljoonaa vanhaa Kotivinkkiä tms.


Ja ihan oikeasti myös teimme käsitöitä!
Tässä valmistuu huivin Salomonin risteistä.
Eiku siis Samuelin solmuista!


Mittanauha avuksi, kun Puutarhan sadosta
alkoi muotoutumaan uusi päällinen silityslaudalle.


Ja kaiken tämän ohella tietysti höpisimme tyttöjen juttuja, nautimme pari lasia viiniä, kuuntelimme musiikkia, ihmettelimme elämää&ihmisiä ja poltimme kynttilöitä - u know what I mean girls.
Härlig!

Sain myös rumsteerauskohtauksen ja paikkaa vaihtoivat nojatuoli ja telkku. Kirjahyllyäkin vähän uudelleen asettelin, jotta esille pääsi jo monta vuotta kaapissa nököttänyt nuottiteline. Olkoon se nyt taas tuossa vieressä inspiroimassa - tiedä vaikka syksyn aikana syntyisi laulu. Ü

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

melkein-hummus

Kikhernetahna
purkki kikherneitä
n. 1dl öljyä
sitruunamehua
valkosipulin kynsi
suolaa
(tahini-tahnaa)

Kaikki nämä tehosekoittimeen ja surraamaan. Itse en laittanut tahinia, joka kuuluu alkuperäiseen hummukseen, mutta erittäin hyvää tuli silti. Valkosipulia laitoin reilun ison kynnen, ja lopputulos olikin minusta liian valkosipulinen. Ehkä yksi pieni kynsi riittää tai jopa puolikas.

Ihastuin hummukseen viimeistäänkin nyt Espanjassa. Olen nyt niin inspiroitunut kikherneistä, että seuraavaksi voisin kokeilla vaikkapa falafelin tekoa. Entäs, jos kokeilisikin kasvattaa kikherneistä ituja tai versoja?! Hmmm...

Ajatukset juoksevat kuin vesi rännissä konsanaan..

lauantai 4. syyskuuta 2010

Aina ei vain onnistu!

Tiedättekö kun on niitä päiviä, jolloin pitäisi vaan ymmärtää itsekin pitää näpit erossa kaikesta! Päiviä, jolloin kaikki mihin kosket... lentää lattialle. Ü Tässä siis tarina eräästä syksyisestä illasta Haagassa. En aio aloittaa sillä, että tätä ennen keittiön matolle oli jo päätynyt osa ruuasta sekä pari desilitraa vichyä. Tyydyn vain toteamaan, että siinä tilanteessa minun olisi pitänyt luovuttaa illalta. Helppo näin jälkikäteen sanoa.

Joka tapauksessa, pyysin ystävää kylään perjantai-illaksi. Ostin kaupasta juustoja ja vihanneksia dipattavaksi, eli melkein terveysruokaa. Ajattelin, että nyt olisi oiva tilaisuus kokeilla tehdä niitä herkullisen näköisiä keksejä, joista ihana Marie postasi muutama hetki sitten. Kuinka ollakaan, ensin ystäväni perui tulonsa alkavan flunssan takia. (Hitsin flunssat, sekoittavat aina ihmisten elämää...) Päätin leipoa silti, jotta saisin jotakin tekemistä syksyiselle perjantai-illalle.

Noin, resepti esiin ja ainekset kulhoon, hieman vaivausta... Mutta jostain syystä taikina tuntui kovin löysältä. Lisäsin jauhoja, melko reippaastikin, mutta edelleen taikina pysyi löysänä. (Marie: jos luet tämän, niin kerro pliiiis millaista taikinan kuuluu olla.) Siinä vaiheessa koko homma alkoi tosissaan sapettamaan, kun huomasin että alustan ja kaulimen lisäksi sitkeässä taikinassa olivat myös kädet ja siemenpurkit. Rohkeasti halusin kuitenkin leipoa loppuun asti, kun taikinaakin oli vielä puolet jäljellä. Itku meinasi päästä viimeistään siinä vaiheessa, kun käännellessä ensimmäisen pellin keksejä koko pellillinen humpsahti uunin pohjalle. Hups vaan!

Toisen satsin kanssa onnistuin jo vähän paremmin. Kaulin taikinasta ohuen pohjan, jonka siirsin kaulimen avulla pellille. Päälle siemeniä ja rosmariinia, ja vielä hieman kaulimista niin tarttuivat paremmin kiinni. Kääntäminenkin onnistui jo paremmin tällä kertaa! Ü Keksit kypsyivätkin ihan mukavasti - heti sen jälkeen, kun olin muistanut kääntää kiertoilmatuulettimen takaisin päälle. Lopputulos: ihan hyvän makuisia keksejä, joskaan ei kovin kauniita. (Korostan vielä, että vika oli kyllä leipurissa eikä reseptissä. Kannattaa lukea Marien blogia, kuvat&reseptit ovat inspiroivia ja ihania!)

Ja juustoa päälle!


Sinihomari on tässä vain rekvisiittana...

Melbournen Mirjami muistaakseni kokeili joskus jotakin tällaista:
brietä ja sweet chiliä saucea päälle. Interesting!

Lopuksi totesin ansainneeni urakasta siiderin,
kuohuviinilasista tietenkin!


Tänään jo naurattaa koko eilinen sähellykseni, mutta eilen ei juuri hymyilyttänyt. Aion uhmata kohtaloani ja ryhtyä taas keittiöhommiin&piirakan tekoon, tulossa on nimittäin vieraita. Yksi iso ja yksi pieni - molemmat niin kovin tervetulleita!