tiistai 23. marraskuuta 2010

Keskeneräisten jouluprojektien nainen

Viikonloppuaamut ovat ihania! Nytkin olen aamuisin poltellut kynttilöitä aamupalan ohessa. (Huomaattehan, kuinka B-vitamiiniporeetkin on pitänyt ottaa avuksi pimeää vastaan Ü.) Sitten olen alkanut askarrella. Ja askarrellut. Ja vielä vähän lisää. 

Mutta kuten yleensäkin, minulla vain tuppaavat jäämään projektit puolitiehen.
Tässä Suklaamarengin tapaan tehtyjä joulukuusia. Vielä tuplasti lisää ja liimaus korttipohjille, niin saavat postitontut kannettavaa.


Ja Uuden Kuun Emilialla oli joskus tämäntapainen enkeliviirinauha. Tämän minä sain ihan oikeasti valmiiksikin, ja pidän lopputuloksesta kovasti! Toistaiseksi sen paikka on verhotangossa, ehkä myöhemmin ripustan sen kuuseen.



Sitten oli joulukalenterin vuoro. Muistaakseni viime vuonna Tiimarissa oli tällainen idea: 24 tikkuaskia päällystettiin ja liimattiin pahvilaatikon päälle. Lisäksi pahvilaatikko oli päällystetty paketinnäköiseksi. Viime vuonna en ehtinyt kalenteria tehdä, joten nyt päätin iskeä kimppuun. Tulitikkuaskeista tuli mielestäni tosi onnistuneet!



Mutta arvatkaapa, lopputulokseen en olekaan nyt tyytyväinen... Päällystin paketin ruskealla voimapaperilla, ja jotenkin se näyttää nyt liian, no höh - tylsältä! Uskaltaisinko irroitella kuumaliimattuja tikkuaskeja vai hajoaako koko homma? Onneksi sentään adventtikynttilöistä tuli myös nätit. Mietin, kuinka saisin niihin vielä numerolaatat, mutta Pallon alla -blogin Mirjamihan oli keksinyt keinon taas. Seuraavaksi projektivuoroa odottaakin darwi-massa...

torstai 18. marraskuuta 2010

Prinsessajuhlat!

Taas tässä kävi näin... Muistin kaivaa kameran esille suunnilleen siinä vaiheessa kun kakkua tuotiin pöytään, hitsinvimpulat! Joka tapauksessa, oli aivan älyttömän hauskaa ja ihania leidejä talo täynnä!

Paikalla olivat Their Royal Highnesses: princess Duck, Katja IX, Fifi, kuningatar Sheeba, princess Kolina Keiju, Minnatar, Hanna, Macy, Marghareta, Emilia van der Werde, Elin von K., princess Riikka, Miss Booty Shaker ja lady W.

Juhlien menu:
ranskankermaa, pekonia/sipulirouhetta



Kuulumisten vaihtamisen, vapaan seurustelun ja musiikin kuuntelun lisäksi oli hieman järjestettyä ohjelmaa. Olimme mm. timangin kiinnitystä (muistathan vielä aasinhännän kiinnityksen? Ü). Victorian kruunun keskelle piti osua, paras tulos taisi olla noin sentin oikean kohdan alapuolella! Hyvää tietämystä Euroopan hovielämästä tarvittiin prinsessavisassa. Tämän lajin voitto tuli täysillä pisteillä - ihailtavaa asiaan vihkiytymistä! Mittasimme myös koron korkeutta sekä helyjen määrää, ja tokihan näistä seurasi asianmukaiset palkinnot.
timangin kiinnitys

nimilaput juomalaseihin


illan korkeimmat korot, n.10cm

täydet pisteet tietovisassa

kakku pöytään kynttilän kera

Hauskanpito jatkui vielä kaupungilla balkanilaisessa klubi-illassa. Kokemus oli uusi ja ehdottomasti kokemuksen arvoinen! Illan kuumin hitti oli Super good.

Kakku ja booli

Suklaakakku
taikina:                                     täyte:
200g rasvaa                              2dl kuohukermaa
3dl sokeria                               100g vaniljatuorejuustoa
3 kananmunaa                          mustaherukkahilloa tai
1,5dl kaakaoj.                           sokeroituja herukoita
4dl vehnäjauhoja                      tilkka likööriä
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa                                 karpalomehua/maitoa
3dl maitoa (tai vettä)

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää seokseen maito. Vatkaa seos massaksi. Yhdistä jauho-maitomassa vaahtoon. Vatkaa kunnolla. Paista (korppujauhotetussa vuoassa) noin tunti 175 asteessa ja keskitasolla.

Täytettä varten vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto tms. Minä laittaisin täytteeseen koko 200g purkin... Laitoin myös herukoitten sijasta kirsikkahilloa. Suosittelisin kuitenkin herukoita, mieluiten tuoreena. Kakku kaipaa minusta hapanta makeuden oheen. Kostutin kakkulevyjä hieman karpalomehulla. Kakku kannattaa tehdä ja täyttää jo vaikka edellisiltana, niin se mehevöityy kunnolla.

Alkuperäisessä ohjeessa kakku kuorrutettiin marengilla, joka mielestäni oli liian makeaa. (4valkuaista ja 3dl sokeria vatkataan kuumassa vesihauteessa ja lusikoidaan päälle.) Tällä kertaa kuorrutin kermavaahto&tuorejuustoseoksella ja koristelin suklaalla. Kakkuun sopisi hienosti täysin valkoinen päällys, mitenhän sellaisen saisi marengin asemesta...

kuva on testikakusta



Booli
2,5dl vodkaa (karpalo tms.)
2,5dl likööriä (mustaherukka, karpalo...)
1plo kuivaa kuohuviiniä (punaista)
1,5l vichyä (kokeilin karpaloa, sitruuna voisi olla parempi)

Suklaakakkua ja seuraa

Tein töihin suklaakakkua. Ohje on vuosia sitten joululahjaksi saamastani kirjasta "Naisen opas". Sen ovat kirjoittaneet Johanna Cantani ja Kirsi Piha. Kirja on yksi lemppareistani - 

voimaannuttava ja hauska!



Halusin kakun päälle kuorrutteen. Kokeilin ensimäistä kertaa valmista kuorrutetta (Betty Crocker, Vanilla Frosting). Tämä valinta oli kuitenkin VIRHE kaikessa makeudessaan. Tai no, sehän on vain makuasia... Lopputulos oli kuitenkin hyvinhyvinhyvin makea. Sinällään kakku ei tarvitse kuorrutetta ollenkaan. Jos kuitenkin jotain haluaa, niin suosittelisin jotakin happamempaa ja kevyempää.


Sisko tuli käymään. Keksittiin vähän maistella Tallinnan tuliaisia... Siskolle laitettiin kahvin sekaan Kahlúaa ja minä maistoin Kisskissiä (kaakoa/suklaalikööriä ja karpalomehua, shot). Seuraavan päivän boolia varten olin ostanut myös mustaherukkalikööriä ja kuohuviiniä...


...joten tulikin mieleeni kokeilla Kir Royalen tekemistä! Ja kuulkaas, eipä sitä perjantai-illaksi muuta tarvitsekaan kuin lasin kuplia ja pienen liköörinaukun, niin jo käy nukuttamaan. Ü Sellaista se on työssäkäyvän ihmisen jaksaminen marraskuussa, hih!


(Prinsessa Victoriakin tuolta taustalta katselee.
                  Hänellä oli rooli seuraavan päivän prinsessajuhlissa.)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Rosmariini-foccaccia

25g hiivaa
6dl lämmintä vettä
2tl suolaa
4rlk oliiviöljyä
10-11dl vehnäjauhoja
5dl durumvehnäjauhoja
pari rkl rosmariinia

voiteluun öljyä
pinnalle sormisuolaa ja öljyä, rosmariinia

Liuota hiiva veteen ja lisää suola sekä öljy. Lisää jauhot taikinaan vähitellen. Kohota taikinaa pari tuntia.
Vaivaa taikinaa vielä ja laita se öljyttyyn vuokaan. Ripottele pinnalle suola ja yrtit. Anna kohota puolisen tuntia ja paista sitten 225 asteessa 20 min.

Ohje on kirjasta Piknikille; Sylvie Danielsson.

Joulutähti

Tässä ohjeet hauskan joulutähden askartelemiseksi.

Bon voyage!

 Tarvitset neliön mallisen paperipalan.
Taita se esim. suorakulmiosta.

 Taita neliö kaksi kertaa, kulmat vastakkain.

 Taite ylhäälle ja kärkikulma oikealle.
Leikkaa muutamia viiltoja, mutta pysähdy ennen taitetta. 
Muuten tulee silppua... Ü

 Avaa neliö, se näyttää tältä.

Liimaa keskimmäiset kulmat yhteen. 

 Ja siitä eteen päin joka toiset suikaleet.
Kas näin!

 Ja joka toiset suikaleet liimataan yhteen 
vastakkaiselle puolelle. Tee näitä kuusi kappaletta.
(Tämä jo itsessäänkin on aika kaunis minusta, esim. kuuseen.)

 Niittaa palat yhteen ulommaisista reunoista.
Tee kaksi kolmen sarjaa.

 Niittaa alareunat yhteen.
(Pienellä koristeella voi kokeilla kaksipuoleista teippiä?)

Niittaa puoliskot keskeltä yhteen
ja lopuksi ulkoreunat. Voilá!

Suurin tähti on tehty A4:sta ja keskikokoinen A5:sta.
Pikkuruinen on tehty A4:n ylijäämäsuikaleista.
Mittasuhteista ei nyt saa selvää, mutta suurimman läpimitta 
on kutakuinkin 40cm. Sopisi hyvin ikkunaankin!

Keskimmäiseen tein suikaleiden reunoihin 
kultaliidulla reunukset ennen liimaamista.
Voisi kokeilla myös hopeatussia tms. 
Joulupaperistakin voisi tulla ihana tähti!

Suurimman tähden sakarat ovat kokeilun vuoksi erilaisia, osassa on 
enemmän kapeita suikaleita ja osassa vähemmän paksumpia.
Keskikokoiseen tähteen tein seitsemän sakaraa.
Pienimpään sopisi paremmin leveämmät sakarat.

Askartelun iloa!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Tallinnassa

Entisten työkavereiden kanssa olimme Tallinna eräänä viikonloppuna. Tällä kertaa silmäni avautuivat kaupungin suhteen. Meistä tuli ystäviä! Olimme yön Viru-hotellissa ja sen yläkerroksista oli näin hieno näkymä vanhan kaupungin ylle.

(Miksi minun kuvat ovat aina vinossa...)
Posti on perustettu syntymäpäivänäni,
muutama vuosi aiemmin vaan... Ü
Ihanassa keramiikkakauppassa
ja seuraavaksi ihanassa suklaakahvilassa Vene-kadulla,
jossa kaakao oli niin makiaa, että pystyi juomaan vain 1/3!
Paremmalla ilmalla olisi ollut ihana istuskella pihalla.
Illalla kävimme syömässä Mekk-ravintolassa. Ruoka oli ihan hyvää,
vaikka varsinaisia makuelämyksiä ei tullutkaan.
Tunnelma ja tarjoilu toimivat hienosti.
Illan viimeinen drinkki Cosmopolitan
vaihtui aamulla vitamiini-shottiin! Nam!
(kiwiä, mangoa ja mansikkaa soseina)
Hei hei Tallinna, nähdään pian taas uudestaan!