maanantai 5. huhtikuuta 2010

Hyggelig!

Aah ja ooh! Siinä päälimmäiset ajatukseni Kööpenhaminasta. Haluan sinne heti takaisin, ikuisiksi ajoiksi. Taisin rakastua kaupunkiin jo siinä vaiheessa, kun lentokoneessa luin Mondon matkaopasta. Tunnelmallisuus & ruuasta, ystävistä ja ympäristöstä nauttiminen - sehän kuulostaa aivan minulta! Viis siitä, että pääsiäisenä oli Tivoli ja kaupat kiinni, merenneito Kiinassa ja välillä tihutti vettä, tämä on nyt ment to be.

Ensinnäkin, tekemäni poncho oli aivan loistava asuste matkalla ja toimi juuri niin hyvin kuin olin haaveillutkin. Välillä puhalsi aika viileästi, joten lämpöinen hartialämmitin oli todella tarpeen. Toisekseen, Kööpenhamina on ihanan kokoinen ja lähes kaikki on kävelyetäisyydellä. Kun alkaa jalkoja pakottamaan tai satamaan, voi pysähtyä kahvilaan nauttimaan tunnelmasta (eli hyggestä = lämmin tunnelma, kynttilän valo ja hyvä seura). Melkoinen kävelyrupeama onkin takana, joten otin juuri jalkakylvyn ja pesin matkan rasitukset jaloista pois. Kolmanneksi, pää on aivan täynnä ajatuksia voikkuleivistä, joita pitää heti päästä kokeilemaan kotona. Ohessa erään herkkuleivän ohje, aion tarjota sitä perjantaina kummitytön perheelle.

Smørrebröd

reilu pala ruisleipää (Real olisi lähellä alkuperäistä)
siihen vähän voita päälle
keitettyjä uusi perunoita viipaleina REILU KASA
melkein yhtä reilusti majoneesia
oikein paljon pieneksi silputtua punasipulia ja ruohosipulia
päälle vielä ripotellaan suolakiteitä


skumppa aloittaa matkan! Ü


ihania värikkäitä taloja



valoja&varjoja i rundetårn


näkymä Nyhavnista on usein postikorteissa


persoonallinen riksa Christianiassa


kauniita kaakeleita, niin herkulliset värit!


ihania säilytyslaatikoita (Notre Damesta, kuten edellinenkin kuva)


ja kukathan kuuluvat kevääseen


tämä on hyggeä!


2 kommenttia:

  1. Kööpenhaminaan ihastuin minäkin heti ensimmäisellä kerralla. Tänä keväänä piti lähteä uudestaan, mutta keittiöremppa sotkee kuvioita. Ihania nuo laatat, mistä liikkeestä tuollaisia löysit?

    Kysyit blogissani kävijälaskurista. Minulla ei varsinaista kävijälaskuria ole, vain tuo Lukijaksi rekisteröityminen on sellainen, josta saan tietoa, ketkä blogia seuraavat. Joten en valitettavasti osaa nyt sinua auttaa sen laskurin kanssa, toivottavasti löydät apua jostain!

    VastaaPoista
  2. laatat ja laatikot ovat notre dame -nimisestä kaupasta, joka oli eräällä poikkikadulla strøgetin varrella. mondon mukaan liike on paikallisten kestosuosikki... oikein harmittaa, etten ostanut. niistä tulisi hienoja pikkulahjoja, kun laittaisi kynttilän tai tuikun päälle. ensi kerralla sitten, sillä uudestaan on päästävä!

    VastaaPoista