torstai 26. toukokuuta 2011

Yksinkertaisia makuja yksinkertaiselle ihmiselle

Olen kerran elämässäni kokeillut aiemmin lohen tekemistä. Siitäkin on jo yli kymmenen vuotta, ja en millään voi ymmärtää, miten epäonnistuin siinäkin. Eikös uunikalan tekeminen pitäisi olla ihan blondinvarmaa hommaa?! Tällä kertaa paistoin lohipalan ihan vain pannulla. Kuten kuvasta näkyy, hiukkasen liian pitkän aikaa - nää paistojutut ei selkeesti ole ihan minun ominta alaani. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä.

Tässä annoksessa oli yksinkertaisia perusmakuja, ja voi miten maistui hyvältä! Raejuustoa, kananmunaa, höyrytettyä kukka- ja parsakaalia, tomaattia. Päälle rouhaus lime&pepperiä. Maistui kesältä!

1 kommentti:

  1. JOo, minullakaan ei ole oikein tuo kalan paisto hallussa. Kovasti haluaisin oppia, mutta ei sitten koskaan tule kokeiltua mitään uutta.

    VastaaPoista