Tiedättekö kun on niitä päiviä, jolloin pitäisi vaan ymmärtää itsekin pitää näpit erossa kaikesta! Päiviä, jolloin kaikki mihin kosket... lentää lattialle. Ü Tässä siis tarina eräästä syksyisestä illasta Haagassa. En aio aloittaa sillä, että tätä ennen keittiön matolle oli jo päätynyt osa ruuasta sekä pari desilitraa vichyä. Tyydyn vain toteamaan, että siinä tilanteessa minun olisi pitänyt luovuttaa illalta. Helppo näin jälkikäteen sanoa.
Joka tapauksessa, pyysin ystävää kylään perjantai-illaksi. Ostin kaupasta juustoja ja vihanneksia dipattavaksi, eli melkein terveysruokaa. Ajattelin, että nyt olisi oiva tilaisuus kokeilla tehdä niitä herkullisen näköisiä keksejä, joista ihana Marie postasi muutama hetki sitten. Kuinka ollakaan, ensin ystäväni perui tulonsa alkavan flunssan takia. (Hitsin flunssat, sekoittavat aina ihmisten elämää...) Päätin leipoa silti, jotta saisin jotakin tekemistä syksyiselle perjantai-illalle.
Noin, resepti esiin ja ainekset kulhoon, hieman vaivausta... Mutta jostain syystä taikina tuntui kovin löysältä. Lisäsin jauhoja, melko reippaastikin, mutta edelleen taikina pysyi löysänä. (Marie: jos luet tämän, niin kerro pliiiis millaista taikinan kuuluu olla.) Siinä vaiheessa koko homma alkoi tosissaan sapettamaan, kun huomasin että alustan ja kaulimen lisäksi sitkeässä taikinassa olivat myös kädet ja siemenpurkit. Rohkeasti halusin kuitenkin leipoa loppuun asti, kun taikinaakin oli vielä puolet jäljellä. Itku meinasi päästä viimeistään siinä vaiheessa, kun käännellessä ensimmäisen pellin keksejä koko pellillinen humpsahti uunin pohjalle. Hups vaan!
Toisen satsin kanssa onnistuin jo vähän paremmin. Kaulin taikinasta ohuen pohjan, jonka siirsin kaulimen avulla pellille. Päälle siemeniä ja rosmariinia, ja vielä hieman kaulimista niin tarttuivat paremmin kiinni. Kääntäminenkin onnistui jo paremmin tällä kertaa! Ü Keksit kypsyivätkin ihan mukavasti - heti sen jälkeen, kun olin muistanut kääntää kiertoilmatuulettimen takaisin päälle. Lopputulos: ihan hyvän makuisia keksejä, joskaan ei kovin kauniita. (Korostan vielä, että vika oli kyllä leipurissa eikä reseptissä. Kannattaa lukea Marien blogia, kuvat&reseptit ovat inspiroivia ja ihania!)
Ja juustoa päälle!
Sinihomari on tässä vain rekvisiittana...
Melbournen Mirjami muistaakseni kokeili joskus jotakin tällaista:
brietä ja sweet chiliä saucea päälle. Interesting!
Lopuksi totesin ansainneeni urakasta siiderin,
kuohuviinilasista tietenkin!
Tänään jo naurattaa koko eilinen sähellykseni, mutta eilen ei juuri hymyilyttänyt. Aion uhmata kohtaloani ja ryhtyä taas keittiöhommiin&piirakan tekoon, tulossa on nimittäin vieraita. Yksi iso ja yksi pieni - molemmat niin kovin tervetulleita!
