maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kevään värejä

Tästä postauksesta piti tulla kertomus vaaleanpunaisista ajatuksista ja Porvoosta, vaan kuinkas kävikään! Huomasinkin, että kaikenlaiset keväiset värit pyrkivät ostoskassiini. Olen shoppaillut pari päivää ja voi että, kuinka hyvä fiilis siitä tulee... Ü

Kaikki alkoi siitä, kun olin viikonloppuna Porvoossa tyttöjen tapaamisessa. Vaikka ilta olikin mennyt tanssin parissa ja siten yöunet jääneet vähän vajaiksi, lähdimme kuitenkin pienelle päiväkahviretkelle vanhaan kaupunkiin.

Vanhaa Porvoota





Tämä uusin Divaani herätti jotenkin minussa piilevät vaaleanpunaiset ajatukset. "Mitä vanhempi, sitä vaaleanpunaisempi" sanoisi nyt eräs ystäväni. Joka tapauksessa, alla oleva lehden kansi ja siinä oleva ihana koti vaikuttivat varmasti alitajunnassani, sillä...







...ensimmäinen IHANA ostokseni oli tällainen kaunis maljakko. Siihen ajattelin laittaa risuja tai pähkinäpensaan oksia, ja niihin roikkumaan kaikkia ihania härpäkkeitä. Kannattaa katsoa mallia Mirjamin blogista Pallon alla.



Seuraavaksi astuimme herkkupuotiin. Myyjä kysyi: "Mitä saisi olla?" ja minä vastasin: "Yksi työpaikka täältä, kiitos!", sillä niin ihana tunnelma kaupassa oli. En nyt vielä irtisanonut itseäni, mutta ostinpahan kuitenkin tällaista jännän kuuloista valkosuklaa&sitruunatahnaa. Sitä voi laittaa vaikka keksin päälle tai kakun väliin. Kokeilin jo lusikallista hedelmäsalaatin kanssa, namskis - oli hyvää! Ja kaiken huipuksi, ostos paketoitiin pinkkiin silkkipaperiin. Meinasi jo päästä itku kaikesta kauneudesta.


Loppuhuipennukseksi löytyi vielä Vågan liike, josta ostin tosi kaunista lahjapaperia. Laitan sitä yhtiin kehyksiin, jossa ei ole vielä kuvaa. Itse asiassa liikkeessä myytiin myös ihania Lisbeth Dahlin sateenvarjoja ja muita esineitä, joihin tutustuin Kööpenhaminassa lentokentällä. Suosittelen!


Vielä löytyi mukaan pikkuruinen kahvimittakin!


Ja siihen loppuivat vaaleanpunaiset ajatukset ja tilalle tuli vaalean vihreä. Tässä elämäni ensimmäiset herneenversot. Ja vanhoja kortteja plärätessä sattui käteeni ystävän lähettämä kortti. Sen vihreät sävyt sopivat esille nyt kevään aikaan. Kohta on pakko vaihtaa myös vihreät kesäverhot!








Kun shoppailuhanat näin onnellisesti oltiin saatu auki, löysin itseni sunnuntaina Ikeasta. Tarkoitus oli mennä ostamaan sänkyä, mutta patjavaihtoehtoja oli liian monta eikä toivomaani kokonaisuutta ollut saatavilla. Sen sijaan löysin ostoskassillisen kaikkea pientä+tarpeellista. Ja näköjään eilisen väri oli sitten turkoosi... Tuon alimpana olevan tarjottimen ostin, jotta voin laittaa siihen vaikkapa pääsiäisruohot ENSI PÄÄSIÄISENÄ (hahhahahaaaa, onpa mukava nauraa omalle ajatuksenjuoksulleen). Ja suppilot sitä varten, että aion kokeilla tänä vuonna siman tekemistä.



Lopuksi otin vielä kuvan muutamista turkooseista toimistotarvikkeista, jotka niin hauskasti sattuivat olemaan esillä. Kynän ja sakset olen saanut lahjaksi, niiden vieressä uutuuttaan hohkaava iPod. Tiedättekö, minä rakastan kauniita asioita ja niiden ostamista. nim. Häpeilemätön materialisti, hih! Ü



3 kommenttia:

  1. Onpa hyvä valo noissa sinun kuvissa ja ihania ostoksia olet tehnyt. Itsekin kävin Ikeassa viime viikolla, mutta kauppareissun jälkeen ostoskassissa oli vain salmiakkia...

    VastaaPoista
  2. tuntuu siltä, että kaikki auringonvalossa otetut kuvat onnistuvat!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, olisipa kiva päästä taas Porvoossa käymään.

    VastaaPoista