torstai 20. toukokuuta 2010

Ompelukerho

Sain hyvän idean kollegaltani: he ovat jo vuosikaudet pitäneet ompelukerhoa ystäviensä kanssa. Tosin kukaan ei taida muistaa, koska viimeksi kerhossa olisi tehty käsitöitä... Mutta pääasia on ollut nauttia yhdessä hyvästä ruuasta&juomasta ja seurasta. Tätä minäkin ajattelin ehdottaa ystävilleni. Ja eilen sitten olikin ensimmäisen kerhotapaamisen vuoro! Ü

Tarjolla oli erinomaista kasvispizzaa ja jälkkäriksi vohveleita, nam. Myös kuohuvaa nautimme ja skoolasimme ihanien kesäilmojen lisäksi tuleville vauvoille, uusille työpaikoille ja kesälomille. Vinkki: mansikkaisen Fresitan kanssa sopii ihanasti limen viipale. Sekä väri että maku on kohdillaan! Ja niinhän siinä kävi, että juttuja oli niin paljon, että näprääminen jäikin sitten vähemmälle. Mutta siitä viis - muuten oli hauskaa! Erääksi kesäviikonlopuksi olemme suunnitelleet myös "kesäkurssia" maalle, hih.

Tässä askartelumateriaalia. Ne ovat kuolleiden sukulaisten jäämistöistä kertyneitä pitsejä, nyörejä, tilkkuja, nappeja yms.


Ja tässä kunniajäsenemme Hippi.


Tässä ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa aikaansaannos - kukka. Käärin ruusukkeeksi valmiiksi virkattu pitsiä ja harsin sen kokoon. Keskelle sopisi ihanasti vanha valkea helmi... Kukka rinnuksiin tai pantaan ja kesälaitumille!



2 kommenttia:

  1. Upea kukka! Gorgeous suorastaan! Noita jos tekis useamman niin vois laittaa tyynyyn, you know.

    AIkamoinen aarrevarasto jollakin!!!

    VastaaPoista
  2. Oi, mamman Hippi Kukka on päässyt julkisuuteen täällä(kin) <3

    VastaaPoista