perjantai 10. syyskuuta 2010

Ompelukerho, osa2


Keväällä startannut ompelukerho kokoontui taas eilen. Osanottajia ei ollut montaa, mutta toisin kuin viimeksi, tällä kertaa myös oikeasti teimme käsitöitä. Ja herkuttelimme. Ehkä vähän enemmän tuota jälkimmäistä...








Tarjolla oli halloumisalaattia,
paitsi että ne halloumit puuttuvat kuvasta.
Ne voi vaikka kuvitella...



Ja pöytähopeitakin kiillotettiin vieraita varten!


Päivällä olin saanut vinkin tällaisista Linkosuon maustetuista ruisnapeista. Nämä olivat makua "Chili&Lemon". Maistuivat erinomaisesti hummuksen ja tonnikalatahnan kanssa.
Hapankorppukin on muuten herkkua levitteiden kanssa.




Jälkkäriä unohtamatta:
jätskiä, marenkia, suklaakeksiä ja -kastiketta.
Mmmm!


Samalla pidettiin lehtivaihtarit.
Itselläni oli ainakin ziljoonaa vanhaa Kotivinkkiä tms.


Ja ihan oikeasti myös teimme käsitöitä!
Tässä valmistuu huivin Salomonin risteistä.
Eiku siis Samuelin solmuista!


Mittanauha avuksi, kun Puutarhan sadosta
alkoi muotoutumaan uusi päällinen silityslaudalle.


Ja kaiken tämän ohella tietysti höpisimme tyttöjen juttuja, nautimme pari lasia viiniä, kuuntelimme musiikkia, ihmettelimme elämää&ihmisiä ja poltimme kynttilöitä - u know what I mean girls.
Härlig!

Sain myös rumsteerauskohtauksen ja paikkaa vaihtoivat nojatuoli ja telkku. Kirjahyllyäkin vähän uudelleen asettelin, jotta esille pääsi jo monta vuotta kaapissa nököttänyt nuottiteline. Olkoon se nyt taas tuossa vieressä inspiroimassa - tiedä vaikka syksyn aikana syntyisi laulu. Ü

2 kommenttia:

  1. Mistä olet saanut nuo upeat hopeat??? AIVAN mielettömän IHANAT!!

    VastaaPoista
  2. olen rikas perijätär... hih! ne ovat aikoinaan mummin häälahjaksi saamat tms. nimikirjaimilla varustetut. ne ovat upeat ja kohtelen niitä hävyttömän huonosti.

    VastaaPoista