lauantai 26. maaliskuuta 2011

Pieniä ajatuksia ja yksi salainen haave

Elämä voi olla karu selli.
Tee siitä itsellesi kAruSeLli.

Näin luki ystävältä naistenpäivänä saadussa kortissa. Joten leppoisana ja joutilaana lauantaiaamuna tuli mieleeni tällaisia ajatuksia:

Ostin pöydän ehjänä, mutta II-laatuisena. Eräänä yönä heräsin epäilyttäviin ääniin, luulinkin että kotona oli hiiriä. Ei löytynyt niitä, mutta aamulla kun heräsin oli pöytään tullut pieni halkeama. Nyt se on hiljalleen suurentunut. Tänään huomasin, että sieltähän voi tirkistellä tuolin jalkojen lisäksi omia! Ü



 Hedelmiä on kivempi syödä, kun pistää paloiksi ja napsii aamupalan yhteydessä.


Keskellä päivääkin voi joskus repäistä.
Juoda vaikka lasin samppanjaa vaahtokarkkien kera.
Yksin. Just because I can.




Mulla on ollut muutaman vuoden salainen haave: 
oma pikku kahvila.
Se olisi tällainen...
Tarjolla olisi hyvää aamupalaa. Saisin leipoa herkkuja ihmisille. Sisustusjuttuja niin esillä kuin myynnissä. Kahvila olisi pieni ja lämmin, kaunis ja kodikas. Siellä olisi piano, jota voisi soitella ja jonka ympärillä välillä voisimme lauleskella. Tai jopa pitää lauluharjoituksia. Kahvilassa olisi myös harrastushuone. Iso pöytä, jonka ympärille kokoonnuttaisiin askartelu- ja käsityökursseihin, lukupiireihin, pienille koululaisille oli läksykerhotoimintaa välipalalla. Se olisi sellainen elämänmakuinen kokoontumispaikka kaikille kivoille ihmisille. Hyggeä ja hyvää fiilistä.

Tulisitko sinäkin kupposelle?



3 kommenttia:

  1. Ja minä oon aina toivonut erikoista pikku kahvilaa missä joku toinen leipoisi tai laittaisi ruokaa, sillä mä en ole hyvä sellaisissa, mutta mä voisin myydä ja siivota ja olla iloinen, sillä tykkään jutella ihmisten kanssa ja saan heidät tuntemaan itsensä tervetuuleeksi ja tykätyiksi.

    VastaaPoista
  2. sillä lailla, tytylle siis yksi työpaikka tulevaisuudessa... :)

    VastaaPoista